Kotona ollaan!!! Otin sairaalakassini mukaan aamulla kun lähdettiin NKL:lle kontrolliin ja olin siis erittäin hyvin varautunut jäämään sisälle. Tällä viikolla on ollut ihan kiitettävästi menkkamaisia supistuksia monta, monta kertaa päivässä ja ajattelin että siellähän makaan sitten ja jarruttelen. Mutta ei. Kohdunkaula oli kyllä lyhentynyt ja pehmentynyt, mutta lääkärin mukaan ei ole syytä ottaa sen rauhallisemmin kuin tähänkään asti. Ja nyt on jo viikkojakin kasassa sen verran runsaasti, että ei varmaankaan enää yritettäisi jarrutella jos päättäisivät alkaa syntymään.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Sen verran jännitti uusi miljöö ja lääkäri, että kun kysyi onko vatsan alueelle tehty leikkauksia, vastasin joo! Olin sanomassa jo että umpisuoli on leikattu, mutta sitten sentään tajusin, etteihän minulta ole mitään leikattu, vaan äidiltäni……. Hölmökö, minäkö? Ei kai, ainakin tunsin itseni todella fiksuksi tuossa tilanteessa. Vauvojen kasvu oli selkeästi hidastunut. Kun viimeksi huideltiin käyrien yläpuolella, nyt oltiin hiukan keskikäyrän alapuolella. Ei silti syytä huoleen, lääkärin mukaan viikon 30 jälkeen näin usein käykin, kun tila alkaa käydä ahtaaksi. Tällä hetkellä mukulat ovat taas aikalailla samaa kokoa, tästä kertoivat sykkeetkin, tosi yhteneväiset olivat. Ja vilkkaanlaisesti liikkuivat uä-anturin alla, mutta sen osasin arvatakin, siihen malliin on tuo vatsa muljahdellut.

Helpotuksesta huokaisten lähdimme äippäpolilta ja menimme kaffelle Naikkarin suureen ja hienoon kafeteeriaan. No ei ollut ainakaan suuri, eikä niin ihmeen hienokaan, mutta mahantäytettä löytyi kuitenkin. Vähän aikaa jaloiteltiin ulkona ja sitten jäätiin ala-aulaan odottelemaan sightseeing-kierrosta synnytysosastolla. Kätilö nouti meidät ja muun ryhmän siitä ja sitten lähdettiin katsastamaan paikkoja. Ensitunnelma osastosta oli aika ankea, mutta synnytyshuone oli ihan mukiinmenevän näköinen. Itse asiassa aika kodikas. Kyseisessä huoneessa oli kylpyamme, muissa huoneessa suihku-mahdollisuus (kaikissa?). Kätilö antoi mahdollisuuden kokeilla halukkaille ilokaasua ja minähän sitä sitten kokeilin. Ja kyllä se rentoutti vaikken siitä montaa hönkäisyä ottanutkaan. Vaikutus oli aika lyhytaikainen eikä ainakaan noin vähästä tullut huonovointisuutta tai päänsärkyä. Nyt olen yhä vakuuttuneempi siitä, että ilokaasu on minun juttuni. Aqua-rakkulatkin alkoivat kiinnostaa nyt kun sain niistäkin vähän lisää tietoa. Nyt olen sen verran viisaampi niiden suhteen, että tiedän että ne laitetaan siis siihen kohtaan jossa kipu tuntuu. Ja vaikutus voi kestää parikin tuntia. Ja vaikutusmekanismi menee jotenkin sillä viisiin, että rakkuloitten laittaminen aiheuttaa nopean kiputuntemuksen jolloin supistuksen aiheuttama hidas kiputuntemus ei enää tunnukaan. Vaikuttaa siis hermoihin jollain tavalla. Kysyin jonkin kysymyksen kaksosiin liittyen ja kätilö kysyi, että siis odotatko sinä kaksosia? Olisi ollut kuulemma ihan oma tutustumiskierros kaksos-odottajille… No, hyvä kuulla tuossa vaiheessa. Vaan eipä hätiä, tiedän kyllä aika paljon muutenkin, kun on tässä tullut lueskeltua ja otettua selvää. Ja eiköhän loput selviä sitten viimeistään kun mennään synnyttämään. Mieltä kuitenkin rauhoitti paljon kun näki paikat ja systeemit. Ei enää tunnu niin pelottavalta ja epämääräiseltä. Synnytyssalista oli etukäteen jotenkin sellainen käsitys, että olisi enemmän leikkaussalimainen. Mutta ei tuo ollut ainakaan yhtään. Vai tuleeko tässä vielä joku yllätysmomentti, että kaksoset synnytetään enemmän leikkurin näköisessä salissa…? Porukkaa synnytyksessä on ainakin paljon enemmän mukana kuin yksöissynnytyksessä, mutta päätän ottaa sen asian vain lisää turvallisuutta tuovana tekijänä. Sillä siksihän ne siellä ovat: kätilö, avustava kätilö, 2 synnytyslääkäriä ja vielä takapäivystäjä +tietysti jokunen opiskelija (joita minulle yleensä aina siunaantuu, varmaan ihan siitä syystä että auliisti aina annan luvan tulla mukaan ehkä pienenä korvauksena siitä, että itsekin olen ollut aikanani opiskelijana terveydenhuollossa ja päässyt näkemään ja oppimaan paljon myötämielisten potilaiden/asiakkaitten ansiosta). Ei voi oppia jos ei näe, eikä tietää jos ei tiedä. Isien lepohuone katsastettiin vielä lopuksi, sieltä löytyi mikrokin, joten taidanpa vielä pakata sairaalakassiin kauratyynyn, niin voi isukki  käydä sitä lämmittelemässä ja sitten lievitellä sillä selkäkipujani.

Mutta kaiken kaikkiaan, nyt on luottavainen ja hyvä mieli! Ja sen kunniaksi poikkesin sen verran tiukasta sokerittomuus-linjastani, että ostin ja söin Classic-jäätelön, sellaisen mintun makuisen. Ja oli hyvää J J J. Siitäpä tulikin mieleeni, että lääkäri kehotti paastoverensokeria kontrolloimaan neuvolassa varmuuden vuoksi, kun oli silloin sokerirasituskokeen yhteydessä raja-arvoilla. Että sitä sitten vaikka huomenna pirahuttelemaan…